Lauri Levanto Lasin uunisulatus lasiuuni
  Alkuun
Front Page
Turvallisuus
Safety
Suunnistus
English Menu
Sanasto
Glossary
Gallerioita
Galleries
Etsi
Search

Mikroaaltouuni

Olen nähnyt mainoksia mikroaaltouuniin laitettavasta kuvusta jonka sisällä voi sulattaa lasia. Kuullostaa hurjalta, siihenhän tarvitaan 750-850 C lämpö. Laitteen idea on että kuvun sisäpinta on päällystetty aineella joka vastaanottaa mikroaaltoja kuin vesi ruoka-aineissa ja siis lämpenee. Kun lämmitettävää massaa on vähän, nousee lämpötila vastaavasti korkeammaksi.

Vekotin tuntuu houkuttelevalta edullisen hintansa takia. Olen itse mielinyt sellaista koepalojen pikaiseen fuusaukseen. Ulkomaislla palstoilla olen seurannut niistä käytävää keskustelua. Yleinen mielipide on että "älä osta, säästä rahaa pieneen uuniin". Perusteita on kaksi:
- Mikrokupu on pieni, riittää juuri ja juuri jonkin korun tekemiseen.
- Polttotulos on epätasainen. Kahta korvakorua esimerkiksi on vaikea saada paistumaan samanlaisiksi, olipa ne kuvussa yhtaikaa tai erikseen.
Tasapuolisuuden vuoksi kerron että olen kyllä nähnyt parin tyytyväisenkin käyttäjän kirjoituksen.

Tiedän myös että kaikki mikrouunit eivät kestä sen käyttöä. Mielelläni en myöskään lämmittäisi ruokaa samassa mikrossa.

Hopeasaven polttoon se ilmeisesti sopii paremmin, ja silloin lasiuuni säästyisi hopeajäämien aihettamilta harmeilta.

Lisätietoa esimerkiksi Kiertoliikkeen sivuilta. Ikävä kyllä suhtaudun kyseisen sivuston tietoihin pienellä varauksella.

 
Copyright 2007,2011 Lauri Levanto  
;URL http://lauri.lsd.dk/lasi/
Tämän osion suunnistus