Lauri Levanto Lasin uunisulatus Lähikuvia
|
Pikku enkelitPikku enkeli on eräs idea ensimmäiseksi fuusaustyöksi. Lasia ei mene paljon ja vaiheet ovat helppoja. Kuvassa on vasemmalla mitat, keskellä leikatut palat ja oikealla valmis enkeli.TyöohjeValitse silppulaatikostasi sopivat lasinpalat. Varmista että ne ovat yhteensopivaa lasia. Mallikappaleet on tehty Artistasta.
Kun pää on tullut uunista pyyhkäise sen pohjaa vesihiomapaperilla sen verran että uunipesun jäämät lähtevät. Pese se puhtaalla vedellä. Siivet on helpointa tehdä aluksi yhtenä kappaleena. Mallikappaleessa leikkaisn kulmat oikein lasiveitsellä, mutta murto- tai mosaiikkipihdeillä voi nipsasta ne leikkaamattakin. Hio reuna kaarelle punaisen viivan mukaisesti. Jos ei hiomakonetta ole, joku 80-200 grit märkähiomapaperi käy. Sitten leikataan siivet erilleen vinoviivaa pitkin. Vartalo leikataan ja pyöristetään kuten siivet. Sädekehä kierretään kanthal- tai teräslangasta vaikka tussikynän ympäri noin pikkusormen kokoiseksi lenkiksi. olen käyttänyt 0.8-imm lankaa. Leikkaa langan päät yhdellä kertaa poikki. Kokoaminen alkaa asettamalla siivet tiiviisti vierekkäin uunilevylle ja vartalo sauman päälle. Hankalinta on saada pään helmi pysymään sädekehän päällä keikkumatta. Sädekehä ei saa kiertää kaulan kohdalta vaan langanpäiden tulee olla keskellä pään alla. Katso valmista enkeliä. Yritä koota ilman liimaa. Silloin tiedät että palaset pysyvät paikoillaan uunissa. Jos pää ja sädekehä on liimattu, liima palaa pois ennen yhteentarttumista ja pää voi kierähtää paikoiltaan. Liimaksi sopii kynsilakka tai lennokkiliima. PVA-liimasta (eri-keeper) jää helposti tuhkaa lasin alle. Polttamisessa pyrimme melkein pintafuusaukseen. Jos polttaa yli, siipien reunat vetäytyvät sisäänpäin koska niissä on vain yksinkertainen lasi. Omassa uunissani 740 C ja 30 min. Kun työ on tullut uunista pese taustasta erotusaineen jäämät pois ja nykäise sädekehästä. Jos poltto on jäänyt ali, pää irtoaa ja työn joutuu panemaan uudelleen uuniin hiukan pidemmäksi aikaa. Sivuillani olevat mallikuvat on tarkoitettu esimerkeiksi, ei kopioitavaksi. Tätä mallia saa kyllä vapaasti tehdä vaikka myyntiin.
Muita aiheeseen liittyviä sivuja:
|
pikku enkelin kaavat |
|