Lauri Levanto Lasin uunisulatusJEsimerkkityön kulku
Alkuun
Turvallisuus
Mitä uutta
Suunnistus
Sanasto
Gallerioita
 
English Menu
Some useful pages with English text

Tutustumiskierros
suunnistus

Työn kulku 1

Työn aloitus

Useimmiten työ kootaan joko yhtenäisen aluslasin päälle, tai joskus yhtenäisen lasin alle. Tämä siksi että jos ohuet lasit pannaan vain vierekkäin uuniin, niiden reunat pyöristyessään vetäytyvät erilleen. Joissakin töissä voi käyttää yksinkertaista lasia panemalla reunat hiukan limittäin. Leikkaussaumat eivät aina mene ihan tasan. Silloin joutuu hiomaan tai pihdeillä nakertamaan ääriviivat tasan. Kun osat ovat paikoillaan on hyvä liimata ne kynsilakalla tai lennokkiliimalla. Liima pitää työn koossa matkalla uuniin. Uunissa nämä liimat palavat jäljettömiin paljon ennen kuin lasin sulaminen alkaa. Liima ei auta työn koossapysymistä uunissa. Palat on suunniteltava niin että ne pysyvät paikoillaan ilman liimaakin.

Tässä jaksossa esimerkkinä on ristikkovadin tekeminen. Se ei ole paras idea ensimmäiseksi työksi, mutta siinä tulevat hyvin esiin eri vaiheet. Toinen ehdotus ensimmäiseksi kokeiluksi on Pikkuenkeli

Lasin leikkaaminen

On kiusaus lähteä leikkaamaan reunasta suikale kerrallaan. Lasia on kuitenkin helpointa leikata keskeltä. Työtapa on kompromissi. Lähdetään reunasta vetämään viirut 12 mm välein, mutta lasien irrottaminen aloitetaan keskeltä kun kaikki viirut on vedetty. Sen jälkeen taitetaan taas kumpikin puoli keskeltä ja niin edelleen kunnes kaikki suikaleet ovat irti. Näin kapeiden suikaleiden kanssa taittaminen on paras suorittaa taittopihdeillä.

Muita aiheeseen liittyviä sivuja

Lasin leikkaaminen
Liimaaminen
Aukaisupihdit

1. Ristikkovati


pikku enkelin kaavat
Tavallisimpia virheitä
takaisin alkusivulle

jatkuu

Copyright 2007,2012 Lauri Levanto  
;URL http://lauri.lsd.dk/lasi/Copyright