Lauri Levanto Lasin uunisulatus Lähikuvia
|
Oikea kudontaLasia voi myös kutoa oikeasti yli-ali. Silloin kannattaa käyttää opaalilasia, josta näkee että toinen väri menee todella toisen ali.Jutun juoni on että ensin slumpataan loimet mutkalle, ja suorat kuteet pujotetaan niiden väliin. Toisessa poltossa myös kuteet painuvat mutkalle ja niin työ saa kankaan rakenteen.
Loimien slumppausta varten tarvitaan muotti. Tein sen kuitupaperin suikaleista.
Mitoitus pitää miettiä huolella. Esimerkissä on käytetty 10 mm leveitä
suikaleita 3 mm lasia. Harjanteen paikalle tulee aikanaan kude. Sen korkeuden pitää
olla sellainen, että kun kuteen alla on 3 mm paksu loimilanka, jää vielä milli
liikkumavaraa. Yhteensä siis 3+3+1=7 mm. Käytin 2 kerrosta 4 mm kuitupaperia,
jolloin korkeudeksi tuli ihan hyvä 8 mm. Harjanteen leveyden pitää olla kuteen
levyinen plus 1-2 mm varaa. Esimerkissä siis 10+2=12 mm. Laaksojen leveys lasketaan
samaan tapaan. Kuteen leveys on 10 mm, sen kahta puolta kulkee 3 mm loimet ja taas
1-2 mm liikkumavaraa, siis 10+3+3+2=18 mm. Nuo mitat antavat hyvin tiukan kudoksen.
Jos haluaa harvempaa,
lisätää harjanteiden ja laaksojen leveyttä yhtä paljon. Jäähdytyksen jälkeen käännetään joka toinen loimilanka ylösalaisin, ja pujotetaan kuteet syntyviin aukkoihin. Toisen polton kanssa on olen kokeillut kahta tapaa. Kudelman päälle voi laittaa kirkkaan lasilevyn, joka painaa loimet tasaisemmiksi ja muodostaa yhtenäisen pinnan. Kuvan esimerkkikulho on tehty näin. Toinen tapa on panna kudelman päälle kuitupaperi joustoksi ja toinen uunilevy painoksi. Näin kudelman saa pysymään kolmiulotteisempana, mutta tekele ei pidä vettä. Jännityksen poistoon on varattava runsaasti haudutusaikaa, 3-4 tunnin haudutus, koska lämpö pääsee lasista vain paksujen uunilevyjen läpi. Kolmannessa poltossa syntyneen levyn voi sitten slumpata astiaksi tai johonkin veistokselliseen muotoon. Sitä ennen olin sahannut aihion pyöreäksi muotin mittaan. Alimmaisen kuvan vati on kudottu periaatteessa samalla tavalla, mutta kahden yli ja kahden ali. Erilainen, hyvin kaunis harva kudelma syntyy jos muotti ei ole teräväsakarainen, vaan loivasti aaltoileva. Silloin lankojen juoksu on vielä luonnollisempi. |
oikea kudonta, muotti
oikea kudonta, loimet menossa slumppaukseen
oikea kudonta, loimet slumpattu
oikea kudonta, pujotus
oikea kudonta, yhteensulatukseen
oikea kudonta, valmis kulho
Toinen kudontamalli Kahden yli, kahden ali |
|